Vintage valaisin

Aina ei tee mieli blogata.

Etenkään silloin, jos seuraa lähietäisyydeltä pienen vastasyntyneen taistelua ja myötäelää perheen huolessa. Niinä hetkinä omaan kotiin liittyvät asiat tuntuvat mitättömiltä. Toisinaan blogi toimii myös vastapainona kaikelle muulle, mutta viimeaikoina koneen avaaminen on tuntunut ylivoimaiselta. Pieni tauko tekee toisinaan hyvää, mutta palaaminen on yllättävän vaikeaa. 

Se, että blogissa on ollut hiljaista ei tarkoita sitä, että sisustamisen saralla täällä olisi jämähdetty aloilleen. Jotakin pientä tapahtuu aina. Viime viikolla siirsimme miehen mummolan ullakolta löytyneen kupari/messinkivalaisimen keittiöpöydän päälle. Kaunotar jäi liian pimentoon eteisessä ja tässä se pääsee ehdottomasti kotimme paraatipaikalle. Valaisin on mummon mukaan kotimainen ja kyljestä löytyy pieni leima (s). Tarkempaa tietoa alkuperästä ei ole, mutta aika paljon kutkuttelisi tietää, että kuka valaisimen on valmistanut ja missä. 

Turkoosi kärry siirtyi kylppäristä keittiön nurkkaan ja viimepäivinä olen myös pohtinut pitkän ikkunaseinän (kelloseinä) maalaamista. Tykkäisin myös tapetoida ikkunaseinän jollain vähän räväkämmällä tapetilla, jotta tapetti ajaisi verhojen virkaa. Täten kaikki mahdollinen valo tulvisi sisään, mutta huone saisi lisää väriä. 

Kävin viikko sitten tervehtimässä tätä pientä vastasyntynyttä ystävää. Ajattelin, että siinäpä vasta urhea pieni mies. Tiedättekö sen vauvarunon, jossa puhutaan pienestä puusta ja myrskystä?

Ei pieni puu vielä myrskyistä tiedä, 

ei pieni puu vielä myrskyä siedä. 

Ole suojana pienelle suuri puu, 

jotta pienellä juuret vahvistuu. 

Tämä tuli mieleen, kun ajelin vierailulta kohti jumppaa. Pieni ihme oli käynyt läpi melkoista myrskyä. Vanhemmista puhumattakaan. Sitten ihan yllättäen minua kysyttiin kummiksi. Itkuahan siitä seurasi ja iloisia "kylliä". 

Uusia onnellisia alkuja. 

Niitä tämä kevät tuo taatusti tullessaan!