Mä vihaan gugguuta!
Joulukuussa pyörähdin Helsingissä ja makkaratalossa sattui olemaan Gugguun PopUp -kauppa, jossa oli tuotteita ihan kivassa alessa. Tästäpä tuliaisia kotiin, ajattelin ja nappasin mukaan molemmille pojille omat ihanat setit housua ja paitaa. Maksoin itseni kipeäksi, mutta ajattelin, että kerrankos sitä.
Esikoinen oli innoissaan äiskän tuliaispaketista. Hetken.
Mikä tämä on? Kysyi poika.
Gugguun paita ja housut. Aika ihanat! Vastasin ja hölmönä ajattelin pojan innostuvan kivasta nimestä.
Mä vihaan gugguuta! Totesi suorapuheinen parivuotias ja paiskasi asun takaisin paketointipaperiin.
Tämän keskustelun jälkeen olen yrittänyt pukea pojalle settiä päälle milloin minäkin supermiehen asuna. Välillä kylmän viileästi pakottanut. Aina ei voi lähteä kaupungille pelipaidassa.
Erilaiset peliasut ovatkin sitten ainoita päälle kelpaavia asuja. Neuvottelutaitoja tarvittiin pari viikkoa kestäneillä 30 asteen pakkasilla - kompromissina laitettiin yhteistuumin alle se gugguun karmiva trikooasu ja päälle pelishortsit ja paita. Eikä siinä vielä kaikki. Miten äiti kehtasikin brasiliapäivänä tarjota ylle Neymarin pelipaitaa!
Eniten tässä mietityttää oma turhamaisuus. Kohta kolmevuotias ei ihan oikeasti tykkää äidin valitsemista vaatteista. Mietiskelin itseskeni, että kenelle lapsen vaatteilla oikeasti on eniten merkitystä. Minulle vai pienelle pipanalle, joka niitä käyttää? Puenko lasta muita vai häntä itseään varten? Luovutin muutaman hetken kestäneen vaatetaistelun jälkeen ja nykyään vaatekaapin ovat täyttäneet peliasujen lisäksi Ryhmä hau ja Spiderman ja esikoisen päältä voi löytää päivittäin mitä riemukkaimpia vaateyhdistelmiä.
Hauska peliasuihin liittyvä yksityiskohta saatui eilen kaupassa. Poika olisi halunnut ostaa kaupasta Saksassa valmistettua kiisseliä. Selitin ipanalle, että äiti ja isi tykkää ostaa kotimaista, täällä lähellä tehtyä.
Missä on Saksa? Kysyi Aa.
Euroopassa. Vastasi vähän väsynyt äiskä.
Aa, joo SAKSA! Siellä on jalkapallojoukkue. Onko niillä pelipaitaa? Mä haluaisin vielä sellaisen.
Jep.