Suomen toiseksi kaunein koti

poCC88nttoCC88uuni.jpg
Lauantaina hurautimme autolla Karttulaan ja piipahdimme Suomen toiseksi kauneimmassa kodissa. (Sijoituksesta voimme toki olla montaa mieltä). Anna-Riikka ja Juha ovat kunnostaneet upean kotinsa vanhasta koulusta, jonka pihapiiriin Anna-Riikka avasi lauantaina oman sisustusputiikin/kotileipomon Le Petit Kammar:in. Avajaisten yhteydessä perheen kotiin oli avoimet ovet, joten me uteliaat pääsimme kurkkimaan tv:stä tuttua kotia ihan livenä. Upeaha se on - valtavasti ovat nähneet työtä ja lopputulos on pelkkää priimaa!
Ihastuin taloon jo telkkarissa. Vaikka romanttinen sisustustyyli ei ole meikeläisen heiniä, ovat Anna-Riikka ja Juha (vai pelkkä Anna-Riikka?) tehneet sen tyylillä ja talon henkeä kunnioittaen. Mikään ei kuitenkaan ollut ällösöpöä, vaan joukkoon oli sekoitettu vanhoja ja jyhkeitä elementtiä - nahkaa ja aitoa puuta. Olohuoneessa olevat pönttöuunit olivat henkeäsalpaavan upeat. 
Koko kodissa on selkä yhtenäinen linja ja mikään ei ole liian laitetun näköistä, vaikkakin koti on rakkaudella ja hartaudella laitettu. Anna-Riikka kertoikin, että hänelle on ollut alusta asti selvää, millainen talosta tulee eikä mitään valintoja ole tarvinnut miettiä kovinkaan pitkään. Ihanan kodikas ja asukkaidensa näköinen koti, jossa tuoksui pulla! Enjoy.

Joulun alla voitte bongata tämän kodin myös Unelmien talo & koti -lehden sivuilta. Anna-Riikka kirjoittaa myös blogia Vaaleanpunaisia unelmia, vaikkakin viimeaikoina blogin kirjoittaminen on jäänyt muiden kiireiden jalkohin.
Hauskaa viikkoa!
Maru
Previous
Previous

Vaimo sisustajana – miehen näkökulma

Next
Next

DIY keittiö