Minne katosi vauvahuuruiset päivät?

"Odota vähän, äiti tulee kyllä!"

Päivät ovat tasapainottelua lasten tarpeiden kiireellisyyden mukaan. 

Se kellä on eniten hätä, pääsee ensimmäisenä. 

Isoveli on tämän jo hoksannut ja vetelee itkuraivareita huomionhakuisesti.

Ollaan jonkin verran käyty keskustelua siitä, että miksi vauva saa huutamalla ja isoveli ei.

Lastenpsykiatri Jari Sinkkonen kehotti tässä taannoin äitejä jäämään vauvojensa kanssa omaan vauvahuuruiseen kuplaan, ihan hyvällä omallatunnolla. 

Äidit raivostuivat. 

"Mitenkä tässä mihinkään kuplaan jäämään, 

kun on muitakin lapsia hoidettava!"

Sinkkosen ajatus tuskin oli suututtaa äitejä tai aiheuttaa huonoa omaatuntoa. 

Päinvastoin.

Vee täytti eilen 8kk ja pikkuvauvavaihe on auttamatta ohitse.

Yritin nauttia niistä vauvahuuruista niin paljon, kuin sunkin pystyin. 

Täytyy kyllä myöntää, että näin jälkeenpäin sitä ajattelee, että olenko kuitenkaan ollut tarpeeksi.

Pitänyt sylissä. 

Antanut katseita.

Ehtinyt avuksi tarpeeksi ajoissa.

Onneksi kuopuksella on ollut täällä yksi lohduttaja enemmän, 

joka on yleensä liikkeissään äitiä nopeampi.

Sellainen, joka oli kiivennyt pikkuveljensä sänkyyn illalla laulamaan lohdutuslaulua;

"Barcelona, barcelona!"

Pitäisi olla armollisempi itselleen.

Ehdottomasti.