Pari vuotta sitten otin kodistani ensimmäiset kuvat ja julkaisin ne. Hirvitti. Oikeastaan en tiedä, että mistä ajatus oman blogin perustamisesta lähti, mutta ilmeisesti tekemisen puute oli kova.
Päätin kuitenkin uskaltaa ja yrittää. Tavoitteita ei ollut, vaan tarkoitus oli tehdä tätä omaksi iloksi ja kaukana asuville läheisille tiedoksi, että mitä täällä oikein puuhaillaan. Jossain vaiheessa blogiin alkoi tulla kommentteja ja seuraajia. Ilahduin suuresti ensimmäisten kirjautuneiden lukijoiden liittymisestä ja on mahtava huomata, että sama lämpö valtaa mielen edelleen. En olisi koskaan uskonut, että blogini tavoittaisi näin paljon lukijoita eri foorumeissa. Olen kiitollinen teistä jokaisesta.
Pari viikkoa sitten kärvistelin sängyssä vatsataudin kourissa. Ahdistuneena kodista, blogista ja omasta osaamisesta (ihan noin yleensä). Tiedättekö, kun välillä tulee sellainen olo, että ei kykene mihinkään? Sitten tulee yksi tuiki tuntematon Paula vierailulle blogiin ja jättää kommenttikenttään viestin:
"Muutenkin pitää kiittää tätä blogia, kaunista sisustusta, hienoja muutostöitä, söpöt lapset ja positiivista, elämänmakuista kirjoitusta jonka parissa viihtyy. Harvoin löytää kotiblogia joka on ihan täysin omaan makuun ihana. Kun omat ipanat on saatu nukkumaan, voi täällä fiilistellä. Kiitos sinulle! Paula."
Mitäpä sitä muuta sanomaan, kuin että kiitos. Kiitos todella. Kiitos teille jokaiselle lukuisista kommenteista, ihanista tsempeistä ja monista kysymyksistä, joita olen parin vuoden aikana blogiini saanut. Te lukijat olette bloggaamisen suola, vaikka omaksi iloksi tämän harrastuksen aikoinaan aloitin.
Niin ja mitä siihen aloittamiseen tulee..
Bloggaamisesta ei tule mitään, jos oma suodatin on liian tiukka. Niin kuvien kuin myös tekstin suhteen. Pitää luottaa itseensä ja siihen, että kehitystä tulee vielä tapahtumaan - jos ei tee, ei voi myöskään oppia. Pätee asiaan kuin asiaan.
Kuvaaminen oli alkuun tuskallista ja oman keskeneräisyyden sietäminen ja kuvien jakaminen julkisesti vaati itseltä paljon. Ajatus kuvasta oli päässä selkeä, mutta kuvasta ei koskaan tullut niin hyvää, kuin olin lähtökohtaisesti ajatellut.
Jonkinlaista kehitystä kuvien suhteen alkaa pikkuhiljaa tapahtumaan nyt, kun kuvailuja (eli bloggaamista) on takana kutakuinkin kaksi vuotta. Ja ehei, vieläkään ei olla tavoitteessa, mutta ei tarvitsekkaan olla. Kuvaus on noussut itselle bloggaamisen lähes tärkeimmäksi ja mieluisammaksi osa-alueeksi. Enpä olisi ensimmäisten blogitekstien jälkeen koskaan uskonut.
Myös tyyli muuttuu ja tälläkin hetkellä poen jonkinlaista muutoksen tarvetta. En tosin ole vielä aivan varma, että millaista. Saattaa tosin johtua myös syksystä, jolloin huomaan kaipaavani elämääni uusia tuulia - niitä onkin luvassa niin täällä blogimaailman- kuin yksityiselämänkin saralla. Niistä kerron kuitenkin lisää vähän myöhemmin.
Katsotaan, että mihin suuntaan tämä uhmaikäinen blogi lähtee kulkemaan.
Ja hei, muistakaa, että parivuotiaskin tarvitsee kannustusta ja tsemppausta.
Saa toki antaa myös napakampaa palautetta - kuten tahtoikäiselle noin yleensä.
Toivoisinkin, että saisin teiltä kommentteja siitä, että mitä haluaisitte blogista lukea enemmän? Lapsiaiheisia postauksia, DIY -juttuja (tiiän, niitä haluatte aina lisää), yksityiskohtia/asetelmia, elämäntyyliä?
Voikaa hyvin.
Maru
P.S. Piakkoin, näin synttäreiden kunniaksi, on luvassa arvonta, jossa palkintona uusia suomalaisia sisustustuotteita.
