Kuopion helmiä // Scandic Kuopio

Scandic2.jpg

kuva: scandihotels.fi
Kuulostaako hullulta, että yöpyy hotellissa omassa kotikaupungissaan? No ehkä, mutta sen kerran kun me miehen kanssa päästään yhdessä liikenteeseen, niin pitää ottaa kaikki ilo irti! Olihan se melkoisen eri asia mennä ravintolaillan ja leffan jälkeen hotelliin yöksi, kuin tulla omaan kotiin nukkumaan ja töksäyttää ilta siihen. Voin suositella!
Kuopion Scandic -hotellin huoneet on remontoitu keväällä 2014 ja parhaillaan hotellissa remontoidaan muitakin tiloja, muun muassa allasosastoa. Hotellin huoneet on remontoitu todella hyvällä maulla ja raikkaalla otteella. Sopivasti luksusta ja rentoa otetta, kestävän kehityksen ajatusta unohtamatta. Täytyy sanoa, että olimme miehen kanssa molemmat tosi fiiliksissä tuosta huoneesta ja sen ilmeestä - siellähän viihtyi todella hyvin! Johtunee kai siitä, että meidän hotelliyöt ovat ennen tätä rajoittuneet lähinnä omppuhotelleihin tai hotelleihin, joiden sisustus on muovisuihkuverhoineen lähempänä 90-lukua. Pakko mainita myös hotelliaamiainen, joka oli mielestäni muihin ketjuhotelleihin verraten erinomainen. Erityisesti leivät olivat loistavat!
Scandic sijaitsee aivan Kallaveden rannan tuntumassa, lähellä keskustaa. Satama ja Väinölänniemen uimaranta on aivan kivenheiton päässä. Hotellihuoneemme näkymä ei ehkä aivan pääse vuodenajasta johtuen oikeuksiinsa, mutta näin käy varmasti Suomen jokaiselle maisemalle marraskuussa. 
Ja hei, nyt kipinkapin Kuopioon - yöpaikkakin on jo mietitty valmiiksi! 

Ai ja mitäs täällä Kuopiossa voi tehdä? Alla olevasta linkistä löydät tähän astisen Kuopion helmiä -juttusarjan, josta löydät minun suosikkeja. Ja kannattaa siellä Puijollakin käydä, vaikka se ei helmistä löydykkään. :)
Previous
Previous

Täydelliset lumihiutaleet

Next
Next

Kuopion helmiä // Ravintola OS