Kuntoilua ja kuohuviiniä

Viime kerrasta onkin taas hetki.Tuntuu, että pari kuukautta olen aloittanut blogitekstit aina samalla lauseella. Totta se kuitenkin on, että työkiireet ovat vieneet mennessään ja lapsiperheen arki osoittautunut hektisyyden lisäksi myös äärimmäisen uuvuttavaksi - etenkin loppuvuodesta.Onneksi tuli vuosi 2019 ja kuulin, että päivät ovat pidentyneet jo viisitoista minuuttia. En tiedä, että johtuuko pirteämpi olo pienestä lomasta vai hieman pidemmistä päivistä ja lumisesta maisemasta, mutta nyt alkaa olla naisella intoa!Olen täällä aiemminkin sanonut, että elän uusista aluista ja vuoden vaihtuminen sopii paremmin kuin hyvin loppuvuoden uuvuttamaan puurtajaan.Tälle vuodelle en tee sen kummempia lupauksia, mutta olen päättänyt vuoden 2019 teemaksi:

Kuntoilua ja kuohuviiniä

Sellaista sopivaa suhdetta itsekurille ja rennolle oleilulle. Kumpaakaan ei ole hyvä repsahtaa täysin, vaan löytää balanssi kaikkeen tekemiseen. Sopivasti töitä, paljon aikaa perheelle, ystäville ja ennen kaikkea itselle.Loppuvuodesta olen huomannut tarvitsevani paljon aikaa myös yksinoloon. Olen halunnut jäädä töihin iltamyöhään saakka, koska se on ollut ainut paikka jossa saan vetäytyä yksinäisyyteen. Yksinäisyydelle on löydyttävä kuitenkin myös jonkin toisenlainen tapa, kuin työnteko. Pitää olla aikaa prosessoida päivän ja viikon tapahtumia, sillä kotona se ei pikkulapsi arjessa yksinkertaisesti pääse toteutumaan. Olen viimein ymmärtänyt, että on ihan ok olla toisinaan myös itsekäs ja myöntää se.Yksinolon ohella yksi tämän vuoden haaveista olisi saada palkattua itselle assari. Saattaa äkkiseltään kuulostaa, että tämä on  hieman ristiriidassa yksinolon tarpeen kanssa, mutta olisi mieletöntä päästä jakamaan työtaakkaa jonkun kanssa ja jäättää enemmän aikaa itselle. Tämä on vielä hyvin alkutekijöissään ja monet kokeneet yrittäjät ovat sanoneet, että ensimmäisen työntekijän palkkaaminen on se suurin askel.Lupaan tulla kertomaan heti tänne, jos sellainen hetki koittaa ja rekry alkaa. Oih, se olisi kyllä ihanaa ja myös aika mieletöntä!Tälle vuodelle on jo paljon postausideoita ja toivon mukaan omat asumisratkaisut järjestyisi tavalla tai toisella. Tiedän, että siellä moni odottaa meiltä jonkinnäköistä ratkaisua, joten lupaan paljastaa sen verran, että ennen kesää tuskin tapahtuu mitään. Tänne nykyiseen kotiin suunnittelen jos jonkinnäköistä pintaremppaa vielä keväälle ja voihan siinä käydä niinkin, että jäädään tähän. Kuka tietää!On kuitenkin aika toivottaa hyvää uutta vuotta myös sinne ruudun toiselle puolelle. Toivottavasti pysytte kyydissä tänäkin vuonna ja toivotaan, että matkasta tulee vauhdikas ja yllätysten täyteinen!-Maru

Previous
Previous

Asiat tarvitsevat oman aikansa

Next
Next

Rintamamiestalon keittiö ennen ja jälkeen