Vuoden 2015 omat DIY suosikit

seinaCC88maalaus.jpg
Oli aika selailla vuoden 2015 postauksia läpi ja päätin koota tähän omia DIY suosikkeja menneestä vuodesta. Vauvavuosi on vienyt veronsa ja DIY juttuja on tullut toteutettua yllättävän vähän. Monta ideaa jäi vielä toteutettavaksi vuodelle 2016 - en malta odottaa!
Kuvan alta löydät vaaleanpunaisen linkin, jota klikkaamalla pääset toteutuksen postaukseen. 
Taitavan ystäväni Marjon toteuttama lastenhuoneen seinämaalaus. Myöhemmin huoneesta on tullut minun työhuone ja maalaus ihastuttaa edelleen.
Tunnelmavalo olohuoneeseen rakentui maailman yksinkertaisimmin pallovaloista ja metallikorista. 

Vanhoihin taulukehyksiin toteutettu avaintaulu.

Heinäkuussa valmistin pyörörimasta pari seinäkoukkua.

Jouluverhon painoin lakanaan kangasvärin ja sapluunan avulla.

Adventtikynttelikkö syntyi betonista.

Kangasvärillä ja maalipensselillä syntyi liukuvärjätty sisustustyyny.

DIY nahkapussukka itsetehdyn fimomassakorun kaveriksi. 
Origamikuuset löysivät tiensä ikkunaan. Myöhemmin valmistin näistä kuusista kuusimobilen.

Heinäkuussa keittiön kaakelilaattiaan maalattii ruudukko.

Kesäkuussa suunnittelin juhannuskattauksen.

Terassi sai syksyisen ilmeen ja vanha ovi muuttui sohvaksi. Ruskea laatikko sai ylleen uuden värin. 

Niin ikään vanhasta ovesta toteutettu terassipöytä.
Mikä näistä oli sinun suosikkisi?



Onnellisia asioita Uudelle Vuodelle 2016 ja mitä lämpimin kiitos menneestä vuodesta 2015. Olette mitä ihanimpia!


Previous
Previous

Varpukranssi DIY

Next
Next

Mattogate