Vihreää keittiössä

yrtti3.jpg

Viikonloppu vierähti laiskottelun merkeissä omien vanhempien ja anopin luona.
Ei minulle oikein sovi tämä tekemättömyys. Mies sanoikin, että ensi kerralla otat askartelutarvikkeet mukaan. Taidanpa vaikka ottaakkin! Kiitti hoitoavusta - oli ihana jäädä aamulla sänkyyn loikoilemaan ihan vain siitä ilosta, että ei ollut pakko nousta klo 05.30. 
Ennen viikkistä sämpylän teon ohella räpsäisin pari kuvaa siististä keittiöstä. Harmi, että viikonlopun aikana yritit olivat kulahtaneet kuiviksi. Alimmainen kuva on otettu heti vesivahingon jälkeen. Silloin, kun kaikki verhot eivät olleet vielä edes ikkunoissa. Vanhempaa kuvamatskua siksi, jotta uusillekin lukijoille selviää, että millaisessa huushollissa täällä elellään - kutakuinkin tämmöisessä!
Previous
Previous

Kuopion helmiä // kirpparit

Next
Next

Pallovalojen paikka ja loput SS:ien ottamat kuvat