Valkoinen kantarelli-lehtikaali pizza

Pitikin mennä täällä huutelemaan siitä, että voisin kirjoitella tänne blogiin nopeita ja helppoja ruokavinkkejä. Sattui nimittäin niin hauskasti, että juuri sinä päivänä kun asiasta täällä kyselin, niin sain yhteistyöehdotuksen Arlalta. Päätin tarttua haasteeseen ja jakaa myös teille yhden lemppariruokani reseptin - valkoisen pizzan eli pizza biancon, joka on tällä kertaa valmistettu melko pitkälti äidin kasvimaan antimista ja tietenkin äidin keittiössä.

Pizza biancossa ei käytetä lainkaan tomaattimurskaa ja tällä kertaa testasin pohjaan Arlan hapatettua kermaa, joka on yksinkertaisuudessaa miedosti hapatettua kermaa ja käy niin suolaiseen kuin makeaan kokkaamiseen.

Olen saattanut täällä ohimennen mainita, että isosiskoni on kokki ja etenkin hän aina peräänkuuluttaa sitä, että ruoasta täytyy aina löytyä myös hapokkuus. Juuri hapokkuuden (sekä tietenkin suolan) vuoksi monet ravintolaruuat maistuvat erityisen herkullisilta. Isosisko myös vinkkasi lehtikaalin testaamista pizzaan ja se antoikin lopputulokseen ihanan rapeuden - peittämättä kuitenkaan melko miedon kanttarellin makua. Päälle vatkasin vielä vaahtoutuvaa hapatettua kermaa ja pizza hävisi parempiin suihin hetkessä. Kelpasi meillä jopa perheen pienimmille!

Testimielessä ostin kotiin useammankin purkin Arlan hapatettua kermaa ja täytyy kyllä rehellisesti todeta, että siitä on tullut parissa viikossa meidän keittiön luottotuote. Hapatettu kerma antaa oman säväyksen niin nakkikastikkeeseen kuin sosekeittoihin ja pienellä vaivalla saa muutettua tuttujen ruokalajien maut ihan uudenlaisiksi. Suosittelen etenkin kaikkien ruoanlaittoon kyllästyneiden kotikokkien kokeilemaan! Itse ajattelin kokeilla kermaa vielä ainakin porkkanakakun sekä kuppikakkujen kuorrutteeseen. Uskoisin, että toimii.

 
Pizzapohja2dl vettä2tl kuivahiivaa1tl suolaan. 5dl vehnäjauhoja 1⁄2 dl rypsiöljyä

Sekoita hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon muut ainekset ja vaivaa taikinaa muutama minuutti, jotta taikinasta tulee kimmoisa. Anna kohota noin puoli tuntia. Kaulitse taikina ohueksi levyksi leivinpaperin päälle ja anna kohota pellillä täytteiden valmistuksen ajan.

Täyte3dl Arla Lempi hapatettu kerma 1 valkosipulin kynsi3dl kantarellejä2dl raastettua parmesaania

Lisäksi: ripaus mustapippuria sekä suolaa, pieni nippu lehtikaalia, pieni nippu pinaattia, loraus rypsiöljyä

Kuullota kantarellit pannulla, jotta enimmät nesteet haihtuvat. Sekoita 2dl Arla hapatettuun kermaan pilkottu valkosipulinkynsi, suola ja pippuri. Levitä hapatettu kerma pizzapohjan päälle ja ripottele sen päälle puolet parmesaanista. Lisää kuullotettu kantarelli sekä lehtikaali. Lisää lehtikaalien päälle loraus öljyä sekä rouhi pinnalle ripaus myllysuolaa. Lisää pizzan päälle loput parmesaanista. Laita uuni täydelle teholle ja paista sen aikaa, jotta pintaan tulee kaunis ruskea väri.

Levitä pizzan päälle muutamia tuoreita pinaatinlehtiä. Vaahdota vatkaimen avulla 1dl Arla hapatettua kermaa ja lisää pieniä nokareita pizzan päälle.

 

Previous
Previous

Olohuoneen kepeät verhot

Next
Next

Habitare 2017 / Inspiroivat messuosastot