Välitilaa vaille valmis

PicMonkeyCollage.jpg
Kaupallinen yhteistyö: DOMUS
Viimeviikonloppuna pakkasin pojat autoon ja lähdin mummolaan. Vaihtarina miehen kaveriksi tuli isoveljeni Tero, joka on pyörittänyt omaa remppafirmaa jo useamman vuoden. Annoin miehelle hätäiset ohjeet keittiöremppasuunnitelmasta ja käskin katsomaan blogista, jos viikonlopun aikana ohjeet unohtuu. Täytyy myöntää, että vähän jännitti lähteä. Viime hetkellä ehdottelin, josko sittenkin mies lähtisi poikien kanssa ja minä jäisin kotiin. Ei mennyt läpi.
Muutaman kuvaviestin jälkeen kaapit löysivät oikeille paikoille ja tasot lopullisen korkeutensa. Sunnuntaina tulin kotiin, uuteen keittiöön. Illalla vielä revimme vanhan loisteputkivalaisimen ja tällä viikolla on tarkoitus fiksailla välitila kuntoon ja uusi maalipinta päälle. Olen hurjan tyytyväinen! 
Kuopion Domuksen Tiina Ruotsi laitteli vielä viestiä alaoven vetimistä, että ovat joidenkin mielestä olleet vähän vähemmän lapsiystävälliset. Minä kyllä tykkään ja ovat kyllä mielestäni turvallisemmat kuin aiemmat - sitä paitsi niitä on nyt vähemmän ja vauva ei saa pienistä vetimistä johtuen laatikoita auki. Kiittelin kovasti, että huomioi tämänkin seikan, mutta minä menin itsekkäästi ulkonäkö edellä. Tällä kertaa se oli varsin hyvä ratkaisu. 
Kaapistojen asennus oli sujunut vaivattomasti ja kaikkia tarvikkeita oli juuri sellainen määrä kuin oli tarkoitus. Ei siis moitteen sanaa remppakaksikolta, kuten ei minultakaan - tyylikkäät ja laadukkaat materiaalit. 
Hieman vielä mietityttää tuo välitilan tuleva väri. Ykkösvaihtoehtona on tämä teknoksen T 1064, mutta kiva olisi myös hieman vaaleampi T 1065 (joka tietokoneen värikartassa muistuttaa enenmmän väriä 1068, joten siksi laitoin sen nyt tähän nettiversioon). Kumpaa mä nyt laitan? Tummempaa vai vaaleampaa? Onneksi tässä maalipinnassa on se hyvä puoli, että voi rohkeasti kokeilla ja hutilyönnin osuessa vaihtaa mieluiseen melko näppärästi. 

Yläkaapistojen alle on tarkoitus laittaa vielä valolista tai spotit. Katsotaan nyt kumpaan päädytään. Aika paljon jo sormia syyhyttää tuo välitilan fiksaaminen, sillä nykyinen pepsodentti näyttää todella hurjalta näiden puisten kaapinovien rinnalla. Turhan kreisi kontrasti. Mikrokaapin yläpuolella oleva taso (alin kuva) on tarkoitus myös päälystää mustalla kontaktimuovilla, sillä tuo kivijäljitelmä ei nappaa, ei sitten yhtään!
Jahka tässä joutaa..

Previous
Previous

Talven väripaletti

Next
Next

Jouluhässäkkä