Sotkua vai ei?

Pitkästä aikaa kuulumisia lastenhuoneesta.Täällä ei ole tapahtunut sisustuksen suhteen siivousta kummempaa, vaikkakin pojat ovat kiinnostuneet entistä enemmän oman huoneensa sisustamisesta ja minun näkemyksillä ei ole ollut juurikaan enää painoarvoa.Kolme- ja viisivuotiaiden poikien sisustaminen on lähinnä jogurttipurkkiaskarteluja ja paperisilpun kiinnittelyä sinne jos tuonne. Kaikkialla on aarteita ja epämääräiseen legosilppuun ei saa missään nimessä koskea.Oma tila on lapselle merkityksellinen ja sen lisäksi, että lapset voivat vetäytyä sinne omaan rauhaan (tai riehumaan) on siellä oltava tilaa myös luovuudelle.Olisi kohtuutonta puuttua lastenhuoneeseen mielivaltaisesti etenkin siinä vaiheessa, kun lapsella on toiveita huoneen suhteen ja kiinnostusta sen sisustusratkaisuihin. Toki toiveet ja niiden toteuttaminen rajataan ikätason mukaan ja suhteutetaan realiteetteihin - kuten missä tahansa elämän osa-alueessa. Kun kodissa on sopivasti tilaa lasten ja aikuisten näkemyksille, niin molemminpuoleinen kunnioitus säilyy.Lasten käsitystä kauneudesta on ihana tarkastella ja koska he eivät ole vielä imeneet ulkoapäin tulleita kauneuskäsityksiä, on visuaalinen maailma rajaton. Meidän olisi syytä ottaa siitä hieman oppia! Myönnän, että minustakin löytyy kontrollifriikin vikaa ja todellakin haluaisin puuttua lastenhuoneen sisustukseen. Kuten viime sunnuntaina, kun kuvien ottamisen yhteydessä vaivihkaa siirsin jogurtti- ja viilipurkit sekä sänkyyn liimatut salakirjoitusta täynnä olevat post it laput lipaston uumeniin ja samalla huomasin, että poikien batmanviiriin oli joku käynyt osoittamassa omaa luovuuden tuotostaan.Kysynpä tässä nyt kuitenkin, että missä ihmeessä menee luovuuden ja sotkun raja? -Maru