Pirttihirmu

Hommasin makuuhuoneeseen tämän vanhan naulakon, jotta siihen voi ripustaa kerran käytetyt vaatteet. Juuri ne, joita ei voi enää vaatekaappiin laittaa, mutta ovat edelleen käyttökelpoisia. Ennen tätä ne lojuivat päiväkaupalla makuuhuoneen lattialla, sängyllä ja työpöydän tuolilla. 

Minun vaatteita ne harvemmin oli. 

Mies noudatti ohjeita ja ripusteli vaatteitaan naulakkoon. 

Liikaa.

Ei näin. Ajattelin, mutta olen ollut asiasta toistaiseksi hiljaa ja järkkäillyt vaivihkaa osaa vaatteista pois naulakosta. Saa toki näyttää huolettomalta, mutta sallituissa rajoissa. Tiedäthän.

Tässä olen mietiskellyt sitä, että miksi leipäpussia ei voi samantien laittaa leipälaatikkoon tai lasten villasukkia/tumppuja yhdistää ennen, kuin ne heittää pohjattomalta tuntuvaan eteisen vaatesäilytysjärjestelmään? Siinä niitä sitten kiireessä etsitään, kun toinen lapsista huutaa tai on kadonnut siitä, mihin hänet viimeksi jätin.

Toisaalta, minua ei häritse tippaakaan parittomat sukat, sotkuiset kaapit (klik!), arkistoimattomat paperit, leipälaatikossa homehtuva leivänkannikka, vaatehuoneen alituinen kaaos ja likainen auto. 

Miehen inhokkeja, 

näistä jokainen.