Petaamisen sietämätön vaikeus
Ihailen suunnattomasti kauniita petauksia, mutta olen äärimmäisen huono tekemään niitä itse. Päätin ottaa loppuvuoden tavoitteeksi opetella sängyn huolettoman kauniin petauksen. Hääpäivän kunniaksi (joka meillä sattui olemaan 3.8.) tein sänkyyn pienen kattauksen kahdelle hengelle, mutta ihan kuin me oltaisiin muka sängyssä nautittu aamukahvit. Hätäisesti muistin toivotella kakkavaippojen ja päiväkotitutustumisten lomassa miehelle hyvät hääpäivät.
Kesälomareissulta hommasin DomDomista toisen Saana & Olli -tyynyn sinisenä ja asettelin sen vanhan kaveriksi. Viimeksi en raaskinyt kahta ostaa, mutta nyt sattui olemaan alessa niin nappasin mukaan - koko makkariin tuli toisen tyynyn myötä miellyttävämpi ja symmetrisempi tunnelma. Mies ihmetteli, että "miks ihmeessä piti toinen samanlainen ostaa".
Ostin kesän alussa myös sänkyyn helmalakanan, mutta ihmeellisesti se on kadonnut koko huushollista. Ihmettelen ja syytän miesväkeä. Kuten silloin, kun kadotin ajopäiväkirjan ja jonka mies juuri ilmoitti löytäneensä todennäköisesti juuri sieltä, jonne olin sen itse jemmannut.
Olemme viihtyneet yöt melko pitkälti näissä marimekon tasaraitaisissa trikoolakanoissa. Vuorottelen näitä ja Annon pellavalakanoita sängyssämme, vaikka isäntä yrittää toisinaan ujuttaa petausvuorossaan kirjavia muumeja myös meidän sänkyyn. Oivoi.
Se vähä uni, josta saamme nykyisin nauttia täytyy olla puitteiltaan täydellistä. Siksi tavoittelen täydellistä petausta ja ennen kaikkea mitä sikeintä ja virkistävintä unta!
Täydellisen rauhoittumisen saavuttaminen vaatii myös makuuhuoneen verhotankojen mitä pikaisinta vaihtoa.
