Peikonlehti

Peikonlehti on säilynyt muutamasta nuutuneesta lehdestä huolimatta melkoisen hyvinvoivana ja parisen vuotta. Lapsen sairastelun vuoksi olen viettänyt pari kotipäivää ja yrittänyt samalla järjestellä huushollia lähinnä siirtelemällä olemassa olevia juttuja paikasta toiseen. Omankin sairastelun syy selvisi tällä viikolla ja parin kuukauden flunssa ja yleinen väsymys sai vihdoin diagnoosin; mykoplasma. Nyt sitten parannellaan pikkuhiljaa rouva kuntoon. Kasveille etenkin tekee tosi hyvää välillä vaihtaa maisemaa, sillä ne kasvavat aina valoa kohti. Siirsin peikonlehden  työpöydän päältä tämän lipaston päälle, jotta kasvi kasvattaisi lehtiä pikkuhiljaa myös toiseen suuntaan. Mullan- ja ruukunvaihtoja en ole vielä tälle keväälle ehtinyt tekemään, mutta näyttäisi siltä että luotan jatkossakin näihin savisiin ruukkuihin. Tuntuu, että kasvit viihtyvät niissä kaikkein parhaiten. Ruukku tosin itsessään ei säily uudenveroisena, vaan kosteus kasvattaa sen pintaan jotain rihmastoa - homettako lie olisi. Kasvin siirrolla oli yllättävän iso muutos koko olkkarin ilmeeseen. Toki se tuntuu itsestä siltä, kun samoja nurkkia tuijottelee päivästä toiseen, mutta todistaa taas sen, että isoja muutoksia ei aina tarvitsekaan lähteä tekemään.Ostoslistalla olisi muutaman isomman kasvin ostaminen ja sormet syyhyävät kovasti jo parvekkeiden suuntaan!Tulis jo kevät ja menis jo mykoplasma.-Maru

Previous
Previous

Riko yksi ennakkoluulo joka päivä

Next
Next

Keramiikkaa kirpputorilta