Uusi koti

Vatsanpohjassa kutkuttaa.

Pian saan astua uuteen kotiin ja tutustua sen uuteen tuoksuun. Tuohon hyllylle asettelen pyyhkeet ja samalla päätän, että tähän huusholliin ei sitten tuoda mitään turhaa.

Pohdimme pitkään mikä tulisi olemaan se meidän seuraava asumismuoto. Koti syntyy muistakin tekijöistä, kuin unelmien materiaaliratkaisuista tai optimaalisesta keittiön ikkunoiden ilmansuunnasta. Kun kukkaron koko ja ruuhkavuodet tuottavat etsintään tietynlaiset kehykset, on pakko tehdä joitakin kompromisseja, mutta perusasioiden on oltava kunnossa.

Rakentaminen ei ole meille vaihtoehto, ainakaan nyt. Emme saa päiviimme lisää tunteja ja haluaisin tietenkin käyttää unelmakodin suunnitteluun reilusti aikaa, mikä ei juuri nyt ole mahdollista. Rakentaminen ei siis yksinkertaisesti sovi kuvioihin ja ihan rehellisyyden nimissä kerrottakoon, että se ei meitä juuri nyt edes kiinnosta. Tätä nimittäin kysytään minulta tosi usein, niin vastaus on yksinkertainen: siksi, että ei jakseta.

Kävimme katsomassa vanhoja remonttikuntoisia, ihan uutta ja kompaktia, laskettu rahoja tarkkaan ja pohdittu mikä on sijainniltaan järkevin vaihtoehto. Yksi sijainniltaan täydellinen unohdettiin huonon tilasuunnittelun vuoksi, toinen liian suuren remontin takia. Yhdestä kivasta, remonttikuntoisesta kuolinpesästä tehtiin tarjous, mutta sitä ei hyväksytty. Jälkeenpäin totesimme, että hyvä niin. Kohtalolla on onneksi tapana puuttua peliin.

Nyt on kuitenkin uusi ihana koti hyppysissä.

Ihan uusi paritalo (sanoin joskus, että ei ikinä paritaloa), 104m2, 3 makuuhuonetta, keittiön kiintokalusteet pienen laiton tarpeessa, hyvin tavanomaiset materiaaliratkaisut, pieni piha, isot ikkunat ja sijainti mukavan rauhaisa. Minulle riittää pientä puuhasteltavaa perusratkaisuiden entrailuissa, lapset saavat omat huoneet ja kauan odottamansa trampoliinin.

Se on se tunne. Kun astui sisään, tuntui kodilta. Omalta.

Ensi viikolla muutetaan!