Koti kertoo mielialasta

kodari1.jpg

Naapuria nauratti, kun olin levittelemässä pyykkejä narulle aamuseitsemältä. Tuumasi vain, että "on vissiin hyvissä ajoin herätty." 
Pyykkikone laulaa päivittäin. Ja jos ei laula, niin työt tuppaavat leviämään käsittämättömiin mittakaavoihin ja päivän laiskottelu kostautuu sitten seuraavana päivänä. En kokeile toiste. Olen hyvin rutinoitunut kotiäiti ja tietty struktuuri pitää hyvin elämän ja kodin hallinnassa. 
Punaisena lankana järjestyksen ylläpidossa on: siivoa koko ajan ja etenkin silloin, kun lapset on tyytyväisiä. Kun lapsia oppii tuntemaan, tietää myös ajankohdat jolloin ei kannata uppoutua omiin puuhiin. Eli siis silloin, kun joku on nälkäinen, väsynyt tai ulkoilun tarpeessa. 
Siivoan ja järjestelen heti aamulla, lounaan jälkeen ja illalla lasten mennessä nukkumaan. Äidiltä ja kokki-siskolta olen oppinut, että hommat on hyvä hoitaa pois alta saman tien. Kohta -sanaa käytän harvoin. Paitsi silloin, kun lapsi pyytää leikkimään.. Tästä tavasta on päästävä eroon. Jatkuvassa järjestelyssä on se hyvä puoli, että suursiivousta ei tarvitse tehdä niin usein. Siivouspäivää meillä ei ole ja sellaista en meille halua, sillä tykkään siivota fiiliksen mukaan. Mikäs sen terapeuttisempaa, kun siivoaminen huomaamatta!
Koti kertoo mielialasta. 
Järjestelyvimmassa kokee olevansa hyvin voimaantunut ja sotkun viedessä vallan, muukin elämä tuntuu kaaokselta. Aika usein joku nurkka kaipaa pientä ehostusta, mutta eipä tässä muussakaan elämässä kaikki osa-alueet ole aina täysin hallinnassa. Kunhan perusjutut on kunnossa, niin muuten voi olla kuin ellun kanat. Pätee niin siivoamiseen, kuin elämään yleensä.

Previous
Previous

Pienen budjetin keittiöremppa // Mitä kuuluu nyt?

Next
Next

Kuormalavasohva terassille // DIY