Keittiön face lift

keittioCC88nmuutos.jpg
Kaupallinen yhteistyö: DOMUS
Aika moni teistä muistaa, että olen päällystänyt meidän punapähkinän/kirsikan väriset keittiön kaapinovet valkoisella DC-fix muovilla. Muutoksesta voit käydä lukemassa esimerkisi täältä.  Muovi on ajanut asiansa kutakuinkin pari vuotta, mutta nyt näyttää pikkuhiljaa tulleen tiensä päähän. Lasten kädenjälki alkaa näkyä negatiivisesti muovin pinnassa ja muutenkin olen haaveillut keittiön selkeämmästä ilmeestä jo pitkään. Keittiö on ollut pohjaratkaisultaan oikein toimiva, joten sen suhteen emme kaivanneet suurempaa muutosta. Kyseessä onkin ehkä ennemmin sellainen face lift -tyyppinen ratkaisu. 
Selailin kettiöfirmojen nettisivuja ja pysähdyin pidemmäksi aikaa tutkimaan DOMUKSEN sivustoja. Ilahduin siitä, että kyseessä on kotimainen perheyritys, joka itselle tuli hyvinkin positiivisena yllätyksenä. Kirjoittelin pienen sähköpostikirjelmän ja pian minulle soitti sisustussuunnittelija Tiina Ruotsi, Kuopion Domuksen toimipisteestä. DOMUS halusi lähteä kanssani toteuttamaan selkeämpilinjaisempaa keittiötä ja ehkä vähän jotakin uutta.
Eräänä pimeänä päivänä lompsin lasten kanssa keittiöfirmaan ja kysyin mieheltä ennen käyntiä, että onko hänellä erityisiä toiveita keittiön suhteen.
"Kunhan se on valkoinen." Hän totesi ja loput saatattekin arvata..

  • Alaovista/laatikoistatulee mattamustat (pinta muistuttaa liitutaulua), joita kehystääkapea alumiini. Näihin huomaamattomat vetimet. Laatikot myösvähenee, sillä tavoittelemme selkeämpää ilmettä. 
  • Yläovetvähenee yli puolella. Nykyään lavuaarin yllä on 9 pientä ovea,näiden tilalle vaihdetaan 3 suurta ovea, joiden väri on vaaleaakaasia. Mustat, linjakkaat vetimet. 
  • Välitilamaalataan todennäköisesti roosan/persikan sävyllä.
  • Mikron eteentule ovi (akaasia).
  • Mikronyläpuolella oleva kaapisto kapenee samaan linjaan mikrokaapinkanssa
  • Lavuaarinyläpuolella oleva loisteputkivalo poistetaan ja tilalle asetetaankoko kaapiston leveydeltä valokisko. 
  • Yläkaappienalareunassa oleva lista poistetaan. 
  • Aitokivitaso jää.
  • Ruokapöydän takana oleva taso poistetaan ja tilalle tulee kaksi seinään kiinnitettävää "moduulia". 

Joo, ei tosiaan tullut valkoista, vaan kaikkea ihan muuta.

Kuopion Domuksen Tiina Ruotsi kannusti valitsemaan jotain muuta kuin sitä perusvalkoista, vaikka ehdinkin miehen toiveen ääneen esittää. Minähän olen sen verran yllytyshullu, että lähdin tähän Tiinan sparraukseen, vaikka olen ollut aiemmin sitä mieltä, että "erivärisiä kaapistoja en kyllä koskaan ota!"

Enpä. Niin, ja siinä hekumassa unohdin täysin miehen toiveen valkoisesta keittiöstä. Onneksi mies on hyvin sopeutuvainen ja puhuttavissa. Tykkäsi kyllä mun valinnoista ja tiesin sen. En minä muuten olisi uskaltanut..

Keittiöremontti toteutetaan joulukuun toisena viikonloppuna, joten pian pääsen myös kirjoittelemaan siitä, että miltä ovet näytti dc-fixin irroituksen jälkeen. 

Mitäs tuumaatte? Hitti vai huti?



P.S. Jos kiinnostuit näistä vanhoista ovista (punapähkinä), niin laita viestiä: nuapurissa@gmail.com.

Previous
Previous

Kotiäiti vai yrittäjä? Sosionomi vai suunnittelija?

Next
Next

tonttukuvaus vm. 2015