Kaikki alkaa aamukakasta

Kuopus heräilee joka aamu perinteeksi muodostuneeseen kello viiden aamukakkaan. 

Pimeys ja kylmyys tuntuu sielussa ja luuytimissä. Joka ikinen ilta ajattelen, että ehkä meillä huomenna nukutaan edes sinne seitsemään saakka. Ei nukuta. Ei tänäkään aamuna ja tuskin huomennakaan. Herätyskellot asemoidaan kuitenkin joka ikinen ilta - ihan varmuuden vuoksi. Toivossa on hyvä elää.

Ennen kello yhdeksää pakkaan itseni ja lapset toppatamineisiin ja suuntaa ulos. Puisto on ollut niin pirun hiljainen koko syksyn. Parin asteen plussakeli ja Kallaveden tuuli on petollinen yhdistelmä, kosteus ja viima pureutuu toppavaatteiden alle. Paleltaa aina. 

Toisinaan ajattelen, että kunpa omat muksut eivät olisi sitä sellaista seinillehyppijäsorttia. Ihan varmasti jäisin näinä päivinä sisälle, jos tyytyisivät rauhallisiin keittiöleikkeihin. Meillä kun alkaa lentää moukari siinä abauttiarallaa ysin maissa. 

Onneksi kello viiden aamukakkaaja on joka ilta unessa jo seitsemältä. Moukarimies simahtaa pienen kekkuloinnin saattelemana, pikkuveljensä suloiseen tuhinaan. 

Minä istahdan olohuoneeseen, laitan kynttilöitä ja syön palkinnoksi läjän jäätelöä. 

Vähintään sellaisen aamukakan kokoisen annoksen. Ja se on meinaa paljon se.

Valoa ja iloa päiviisi toivotan.

Maru