Kaikkea muuta kuin sisustuslehtiä

Olen kärsinyt syksyn mittaa unettomuudesta. Katkonaisista öistä ja nukahtamisvaikeuksista. Nukahtaminen on helposti venähtänyt yli puolenyön ja väsyneitä aamuja ei ole varsinaisesti helpottanut se, että kohta kolmevuotias kuopus kipittelee aamuyöstä viereen. Varsinaista sikeää unta jäi siis mittariin kutakuinkin muutama tunti ja se väistämättä vaikuttaa omaan vireystilaan.Tein noin kuukausi sitten pienen, mutta unen kannalta merkityksellisen muutoksen, joka on vaikuttanut unirytmiin huomattavasti.Olen jättänyt puhelimen eri kerrokseen makuuhuoneen kanssa ja lukenut iltalukemiset näytön sijaan printtilehdistä.Tiedämme, että näyttöpäätteiden ja puhelimen sininen valo häiritsee unen saantia ja heikentää sen laatua. Oma muutos unen laatuun on ollut todella radikaali ja olen hurjan kiitollinen siitä, että nukahtamisvaikeudet eivät johtuneet mistään sen kummemmasta syystä. Usein pienet valinnat päivittäisissä rutiineissa ovat niitä merkityksellisimpiä unen kannalta ja niihin kannattaa ihan oikeasti kiinnittää huomiota. Olen siitä ehkä poikkeuksellinen sisustusbloggaaja, että en varsinaisesti koe rentoutuvani sisustuslehtien äärellä. Sisustaminen on minulle myös työ, joten selaan Avotakkani työaikaan kahvi- tai lounastauolla. Jos avaan illalla ennen nukkumaanmenoa sisustuslehden, en voi olla miettimättä asiakaskohteitani suhteessa inspiroiviin sisustuskuviin. Ajatukset jäävät pörräämään läpi yön ja aamulla olo on sen mukainen.Petikaveriksi valikoituu useimmiten Image ja täytyy kyllä sanoa, että vuosien tauon jälkeen myös Trendi - lehti tuntui raikkaalta ja luettavalta. Trendi on mitä ilmeisemmin kasvanut lukijoidensa myötä ja sisältö kyllä upposi ainakin näin kolmekymppisen makuun. Lokakuun Trendissä erityisesti ihastutti graafikko Lotta Niemisen koti ja sen uskomattoman kaunis ja huolettoman oloinen värimaailma.Sisustuskuplassa ja melko kepeän maailman keskiössä työtä tekevänä koen tärkeäksi, että maailmankuvani pysyy laajana. Tämä on toki tärkeää kenelle tahansa. Image keskittyy ajankohtaisiin ilmiöihin ja aikakausilehdissä itselle tärkeää on erityisesti se, että siitä löytyisi paljon luettavaa - Image täyttää tämän kriteerin loistavasti.Asiakkaani ovat erilaisia, joten minullakin täytyy olla mahdollisimman laaja käsitys esimerkiksi siitä, että millaisia ihmisiä ja perheitä näkymyksineen maassamme asuu. Saan myös parhaiten inspiraatiota omiin teksteihini muualta kuin sisustusmaailmasta - kuten esimerkiksi Imagen (12/17) jutusta, jossa käsitelttiin H&M -vaateketjun vaikutusta kulutustottumuksiimme. Sen tiimoilta kirjoitin blogiin tämän jutun.A-lehdillä on meneillään joulukampanja, jonka aikana kaikki lehdet ovat tarjouksessa -50%. Esimerkiksi Imagen 6 nro on nyt vain 23,90€ (norm. 47,90€). Avotakan 6 numero on nyt erikoistarjouksessa 24,95€ (norm. 49,90).  Kurkkaa kaikki tarjoukset täältä ja hommaa joulunajan lukemiset itselle tai lahjaksi!Hyvän mielen lisäksi saatat nimittäin aiheuttaa myös parempia yöunia ja keskustelunaiheita kahvipöytään.Rentouttavaa perjantai-iltaa!

Previous
Previous

Luukku 2. / DIY eukalyptus- havupallo

Next
Next

#sisustajanjoulu / Luukku 1. ARVONTA