Hyggeilyn ytimessä

Olemme asuneet uudessa kotikaupungissamme nyt melkolailla kolme kuukautta. Aika on mennyt juosten ja tuntuu melkein ihmeeltä, että asumme nyt täällä. Muutto ja remonttihässäkät ovat mielen syövereissä sumeaa aikaa ja nyt jälkeenpäin tarkasteltuna kesä oli melko raskas.

Taas syksyn tullen Hygge -sana alkaa pulpahdella pintaan ja hektisen kesän jälkeen on aika rauhoittua kotiin. Minussa Hygge herättää terminä hieman humoristisia tunteita, sillä koen, että näin suomalaisena punaviinilasilliselle, villasukille ja ihan tavalliselle olemiselle ei välttämättä olisi tarvinnut keksimällä keksiä omaa termistöä. Mutta niin vain tanskalaiset osasi brändätä meille niin tuiki tavallisen elämisen muodon.

Olen etuoikeutettu, sillä pääsin tutustumaan uuteen kaupunkiimme hieman pintaa syvemmältä tänä viikonloppuna, kun Visit JyväskyläSauna From Finland sekä lifestyletapahtuma Hygge 2017 kutsui minut* ja yhdeksän muuta bloggaajaa viettämään hemmotteluvuorokauden paikallisissa maisemissa. Viikonlopun teema oli 29.9.-1.10. järjestettävän Hygge 2017 -lifestyletapahtuman mukaan Hyggeily, eli aihealueet pyörivät vahvasti hyvän olon ympärillä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Suomalaiset juovat kahvia vuodessa lähes kymmenen kiloa. Silti Teeleidin yrittäjä päätti pistää pystyyn teehuoneen, jossa ei tarjoilla lainkaan kahvia vaan laadukasta, oikein valmistettua teetä. Tunnin vierailu teehuoneella opetti minulle sen, että kuinka väärin maidolla ja hunajalla olen teeni juonut! Oikeaoppisesti teeveden täytyy olla 75 asteista ja haudutusaika 2-3 minuuttia. Liian kuuma vesi tuhoaa teen terveusvaikutukset ja tekee teestä kitkerää. Myös perinteiset teepussit kannattaa unohtaa ja panostaa laadukkaaseen teehen.

Teeleidin yrittäjä Anne Savela oli vaikuttava tapaus ja omalla intohimollaan on taatusti käännyttänyt teen maailmaan monta kahvinjuojaa. Suosittelen erittäin lämpimästi piipahtamaan Jyväskylän visiitillä Teeleidissä, jonka uudet tilat sijaitsevat entisessä kaupunginjohtajan idyllisessä talossa, kivenheiton päästä kaupungista. Tarjolla on myös hyvä valikoima gluteenittomia ja vegaaneille sopivia leivonnaisia ja suolaisia.

 

Harvian tehtaalla Muuramessa pääsimme tutustumaan sanomisen maailmaan tehdasta myöten. Oli hienoa kuulla, että Harvia ei ole vain kiukaiden valmistaja, vaan he mieltävät itsensä ennen kaikkea elämysten tarjoajaksi. Saunomisen ja saunan ympärille rakentuu omanlainen maailma ja saunomisen vaikutuksia ihmisen hyvinvointiin on tutkittu paljon. Saunominen laskee verenpainetta, stressiä ja lisääpä saunan lämpö myös serotoniinin tuotantoa, eli saunominen ennen nukkumaanmenoa edesauttaa nukahtamista. Hyggeä? Todellakin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illan vietimme Varjolan tilalla Laukaassa, joka lupausten mukaan oli todellakin täynnä vanhanajan vieraanvaraisuutta - jo viidennessä polvessa. Kesäkahvila oli jo suljettu, mutta pääsimme nauttimaan illallisen tilan päärakennuksessa, joka on remontoitu hyvällä maulla vanhasta navetasta.

Ruokailun jälkeen siirryimme savusaunaan ja pääsin nauttimaan elämäni ensimmäistä kertaa saunaterapiasta. Kuivaharjaus sekä ruusukuorinta teki ihmeitä kuivalle iholle ja savusauna lämpö ja sen päälle lilluminen ulkoporealtaassa oli jotain niin maagista!

Varjolan tilalta hurautimme takaisin Jyväskylän keskustaan ja yöpymään Hotelli Versoon. Paikallinen suunnittelija Marika Kurki on sisustanut hotellista viihtyisän ja pieteetillä harkitun kokonaisuuden. Aamiaista ei ole turhaan kehuttu ja siihen panostetaan Versossa merkittävissä määrin - tuotteet ovat pitkälti paikallisia ja keittiön oma leipuri valmistaa jokaiselle aamiaiselle uunituoreet leivät. Ehdoton suosittelu Versolle, jos Jyväskylä ja hotelliyö kutsuu.

En tiedä johtuiko se savusaunan rauhoittavasta tunnelmasta, Verson pehmeistä lakanoista vai Teeleidin terveysvaikutteisesta vihreästä teestä, nukuin yöni levollisemmin kuin pitkään aikaan. Vaikka hyggeily sanana onkin sellainen, jota itse hieman vierastan ei siihen liittyvät asiat ole ollenkaan hullumpia. Ihmisten pitäisi ehdottomasti enemmän nauttia arjen luksuksesta - laadukkaista raaka-ainesta, kiireettömästä saunahetkestä ja hyvästä seurasta.

Paviljongissa järjestettävässä Hygge 2017 -tapahtumasta voit etsiä oman reseptisi hyggeilyyn. Oli se sitten käpertymistä sohvalle laadukkaan oluen parissa tai yhdessäoloa kynttilöiden äärellä. Tärkeintä kuitenkin on se, että hyggeilyssä ollaan mukana kaikilla mahdollisilla aisteilla. Uskoisin, että täydellinen hyvän olon resepti kelpaisi meistä jokaiselle.

*saatu

Previous
Previous

Hullu värinainen

Next
Next

Keittiöväsymyksen voittamisesta