Himmee Filly

lattiavalaisin.jpg

Ensin ajattelin, että onkohan tämä nyt niitä hetken hairahduksia, kun tapasin Himmeen Fillyn ensi kertaa Piian Pilkkeitä blogissa. Unohdinkin välillä, mutta ihastus palasi mieleen, kun syksyn ja pimeän tullen mietin olohuoneen valaistusasioita. Mieheltä olin jo kahtena aiempana vuonna pyytänyt kiinnittämään sohvan yläpuolella olevaan valokiskoon valot - tuloksetta. Päätin, että kolmatta talvea en enää jaksa odotella. Ilmoitin aviomiehelle, että Filly muuttaa meille. Näytin kuvan ja kysyin vahvistusta. Taisi arvata, että vaihtoehtoja ei oikeastaan ole.
Klikkailin itseni Himmeen nettisivuille ja vaikutuin tekijän tarinasta. Lampun lisäksi taisin ihastua myös itse tekijään Timo Niskaseen, joka rohkeasti tekee juuri sitä mitä haluaa. Mikä siinä onkin, että tuotetta arvostaa moninkertaisesti enemmän, kun tietää tuotteen ja tekijän historiasta sekä suunnittelijan motiivista toteuttaa itseään? Hattua nostan tälläisille Timon kaltaisille tyypeille.
"Usein tuotteista voi löytää elävien olentojen piirteitä. Samoin kävi Fillyn kanssa. Työstäessäni prototyyppiä valaisin alkoi näyttää lasten keppihevoselta, ja lisäsin varjostimeen pienet korvat kertomaan tätä tarinaa. Varjostimen mielenkiintoinen origamimainen muoto syntyy alumiinista taivuttamalla. Varjostimen taivutuksessa syntyvät myös kiinnityskappaleet, joilla varjostin kiinnitetään valaisimen runkoon. Erillisiä kiinnitysosia ei tarvita. Olen valmistanut jalkaosan betonista muottiin valamalla ja jättänyt sen tarkoituksella hieman raffiksi antamaan kontrastia viimeistellyille tammi- ja metalliosille." Timo Niskanen.


kuvat: HIMMEE

Keskiviikkoiltana sain Fillyni viimein kotiin. Parivuotias suuttui, kun jättikokoisessa pahvilaatikossa ei ollutkaan legoja. Minä taasen olin niin hurmiossa, että vauvan iltapuuron syöttäminen jäi kesken. Filly löysi heti paikkansa vanhan nojatuolin vierestä ja mieskin asettui eilen illalla, lasten nukkumaanmenon jälkeen, sen lempeään valoon lueskelemaan päivän sanomalehteä. 

Voi että se on kaunis.

Tuotteesta saatu alennus blogiyhteistyötä vastaan.

Previous
Previous

Erityinen

Next
Next

DIY leather gift bag