Hiirenkorvat

asetelma.jpg
Viikko sitten otin koivuonksat sisälle joka keväiseen tapaan. Neljä vuotta sitten ensimmäiset hiirenkorvat puhkesivat näihin aikoihin juuri esikoisen ristiäisten aikaan, joten oksista on tullut minulle varma kevään merkki ja perinne. 
Vanhan uskomuksen mukaan sisälle otetuista oksista ennustetaan lehtien puhkeamista puihin. Ennustuksessa päivät muutetaan viikoiksi ja täten tiedetään milloin voimme odottaa vihertyvää luontoa. 
Viikko meni, jolloin sisälle otettuihin oksiin puhkesi hiirenkorvat. Se tietää siis sitä, että näillä leveysasteilla puihin puhkeaa lehdet seitsemän viikon päästä. Yleensä ennustus on pitänyt paikkansa, mutta seitsemän viikkoa kuulostaa aika pitkältä! 
Kun otat oksia sisälle, niin kannattaa laittaa ne lämpimään veteen. Sisälle voit ottaa myös omena- tai kirsikkapuun oksia. Näihin puhkeaa upeat kukat, joten ajattelin raaskia tänä vuonna napsauttaa puutarhasta myös pienen kirsikkapuun oksan. 

Lähdemme tänään lasten kanssa ensimmäiselle virpomisreissulle. Saa nähdä iskeekö pojille h-hetkellä ramppikuume ja lopulta ainut virpoja olen minä. 
Kuuluuko teidän perheen perinteisiin keikauttaa palmusunnuntain virpomisreissu? 
Previous
Previous

Vierashuone ja onko siinä mitään järkeä?

Next
Next

Päiväsauna