Hakola Day // Nojatuolilovee

hakoladay.jpg

Täällä on aikamoinen haipakka asunnon myynnin ja kaiken muun ohella, kuten varmaan hyvin arvaatte. Halusin kuitenkin ottaa aikaa blogille ja keskittyä hieman kepeämpään aiheeseen - sisustaminen ei jää tauolle, vaikka asunto onkin parhaillaan myytävänä. 
Muistatteko kun tuskastelin olohuoneen nojatuolivalintaa täällä blogin puolella? 
Haaveissa oli hankkia olohuoneen nurkkaan joko Hakola Day* tai Hayn About  A Lounge Chair. Kyselin postauksessa teidän mielipidettä asiaan ja Hakolan Day voitti teidän mielipidekyselyssä Tanskalaisen kilpasisaren 10-0. Voitto oli ilmeinen ja kotimaisuus oli teille lukijoillekin tuolivalinnan tiimoilta tärkeä kriteeri. Samoilla linjoilla olin minäkin ja viimein meille kotiutui tämä ihana lepolasse, kotimaisen Hakolan Day -nojatuoli. 
Olen seurannut Hakolan matkaa jo jonkin aikaa ja arvostan hurjasti perheyrityksen tekemää työtä huonekaluteollisuuden pinnalle nostamisen suhteen. Viime joulun alla möin Hakolan piensisustustuotteita Kuopio Designmarketin joulukaupassa joten tarina, tuotteet ja suunnittelijat niiden takana ovat tämänkin tiimoilta erityisen tuttuja. 
Tuotteiden ajaton design ja lupaavien kotimaisten suunnittelijoiden käyttö tuotekehityksessä on taatusti asia, joka on vaikuttanut Hakolan suosioon skandinaavisten kotien sisustamisessa. Ajattoman muotokielen vuoksi kalusteet sopivatkin monenlaisiin koteihin ja itse ihastuin erityisesti tämän Day -nojatuolin 50-lukulaiseen muotokieleen. 
Tuolin suunnittellut Petra Lassenius halusi suunnitella tuolin, jota on kaunis katsella joka suunnalta. Itse yllätyn joka kerta, kun katson tuolia takaa päin. Tykkään aavistuksen pyöristetystä selkänojasta, jota ei tuolista ensi silmäyksellä huomaa. Meidän nurkkapaikalla tuoli ei toki pääse aivan oikeuksiinsa jokaisesta  katselusuunnasta, mutta sekin asia taatusti korjaantuu, kun järjestys vaihtuu. 

Ilahduin erityisesti pakettia avatessa, että sieltä löytyi myös vaihtokangas harmaan lisäksi - herkullinen marjapuuronvärinen Kabal. Lapsiperheellisenä sitä arvostaa huonekaluissa nykyisin sitä (sen lisäksi, että imuri mahtuu sohva alle sohvaa nostamatta), että päälliset on mahdollista irroittaa kauttaaltaa ja laittaa pesuun. Sisustusintoilija ei myöskään laita pahitteeksi sitä, että tuolin koko ilmettä on mahdollista muuttaa kangasta vaihtamalla. 
Vaaleanpunaista seinää vasten laitoin tuoliin vaaleanharmaan Florist -kankaan. Kuvailen tuolin myöhemmin vaaleanpunaisen kankaan kanssa, mutta vaaleanpunaista seinää vasten se oli hieman liikaa. Ehkä sitten seuraavaan kotiin puen Dayn ylle vaaleanpunaisen vaatteen ja lupaan esitellä lopputuleman myös teille! 

Hakolan nojatuoli pääsi paraatipaikalle olohuoneen nurkkaan, niin ikään kotimaisen Mum`sin Suomu -maton päälle. Yllä valaisee Sastamalalaisen Blounin suupuhallettu valaisin. Uskotte varmaan, että näiden välissä on hyvä istuskella ja samalla todeta, että kotimaisuuteen kannattaa panostaa. Samalla sitä tukee pien- ja/tai perheyrittäjyyttä sekä tekee taatusti myös eettisempiä ja pitkäikäisempiä ratkaisuja. 
*Nojatuoli saatu
Previous
Previous

Koti on myyty!

Next
Next

Ideoita uuteen kotiin