Elämää kestävä asuminen

Kuukausi sitten kirjoitin tänne blogiin asumisjärjestelyn ongelmanratkaisuista ja voisiko asumisvalinnoilla löytää ratkaisuja arjen perustavanlaatuisiin ongelmiin? Muuttaa lähemmäs päivähoitopaikkaa, etsiä koti isommalla eteisellä tai hakea taloudellista turvaa muuttamalla uuteen, remonttivapaaseen taloyhtiöön?Ei ole mikään salaisuus, että etsimme parhaillaan perheellemme uutta kotia, vaikka ei tässä nykyisessäkään mitään varsinaista vikaa ole. Olemme hurjasti pohtineet millaiseen asumismalliin lopulta päädymme ja etenkin asumisen vaivattomuuteen liittyvät kysymykset ovat mielessä lähinnä päivittäin.Valitakko huolettoman uuden vai uniikin saneerauskohteen?Elämme hektisessä arjessa ja etenkin näin lapsiperheellisenä sitä toivoo asumiselta ennen kaikkea helppoutta. Helppous syntyy turvallisesta ympäristöstä, asumiseen liittyvien kustannusten hallinnasta sekä asumismukavuudesta. Pystyvätkö lapset liikkumaan vapaasti tai pystynkö ennakoimaan kodin ylläpitoon liittyvät kulut?Työni puolesta kierrän paljon saneerauskohteita ja se on valitettavaa, että liian usein vanhan talon ostajat romantisoivat todellisia remonttikustannuksia. Todellisiin remonttikustannuksiin tulee valmistautua henkisesti ja vanhan talon omistajalla tulee olla kärsivällisyyttä sietää keskeneräisyyttä. Vanhassa talossa asuminen on elämäntapa ja kaikille se ei haaveista huolimatta todellisuuden iskiessä vasten kasvoja sovi.Olemme aina oman perheeni kanssa asuneet 2000-luvun puolella valmistuneissa kodeissa, vaikka olenkin lapsuuteni viettänyt rintamiestalossa. Riskittömyys sekä puhtaus on itselle asumisen suhteen suuria arvoja, vaikka ihailen vanhoja taloja ja arvostan niiden kunnostukseen käytettyä aikaa. On kuitenkin tärkeää tunnistaa, että millainen asumisenmuoto sopii juuri sinulle. Pitkin vuotta olen selaillut asuntoilmoituksia ja etenkin yhtiömuotoiset uudiskohteet ovat olleet tarkastelun alla juuri niiden vaivattomuuden vuoksi.Lujakoti Piipahdin pari viikkoa sitten Lujakoti -kohteessa, joka oli upouusi kerrostalon Vantaan Korsossa. Luja on yli 65-vuotias rakennusalan luotettava kotimainen perheyhtiö. Kotimaisuus ja pitkät perinteet tuovat mukanaan luotettavuuden ja vastuunkannon. Yritys ei ole häviämässä mihinkään, ja kaikki mahdolliset takuu- tai huoltotyöt hoituvat, joka ainakin itselle on tärkeä kriteeri rakennnuttajaa pohtiessa. Rakennuttajan vastuu korjaustöistä on 10-vuotta, joten uudiskohderakentamisessa tämä on hyvä ottaa huomioon. Jos firma häviää, mahdollisia korjaustöitä ei ole suorittamassa kukaan toinen rakennusliike.Lujakoti-asunnot on tehty kestämään elämää, asunnoissa on aina hyvät ja toimivat pohjat. Sijainti on tärkeä ja uudet kohteet rakennetaan poikkeuksetta hyvin kulkuyhteyksien ja palvelujen läheisyyteen - kuten tämä Korsossa sijaitseva kerrostalo, joka sijaitsi junaradan välittömässä läheisyydessä. Plussaa myös etenkin sille, että kerrostalon vastapäätä sijaitsi ilmainen parkkihalli. Kätevää. Monet haluavat nykypäivänä päästä vaikuttamaan uudiskohteen sisustamiseen ja täten luomaan kodista heti rakennusprojektin alkuvaiheessa omannäköinen kokonaisuus. Itselle tämä on ollut ehto uuden kodin valinnassa ja rajannut pois suoraan kaikki sellaiset uudiskohteet, jotka on rakennettu jo valmiiksi. Ei ole kestävän kehityksen mukaista muuttaa vastavalmistunut kohde ja sen laminaattipintaiset ovet ja lattiat omien mieltymysten mukaisiksi vain tyyliseikkojen vuoksi.Sisustusintoisten kannattaa asunnon valintavaiheessa suosia nimen omaan rs-kohteita, joissa usein pääsee vaikuttamaan pintamateriaalien valintaan. Lujakoti on luonut neljä erilaista sisustuskokonaisuutta tukemaan mahdollisia mieltymyksiä ja valintoja.Asunnon sisustuksen pitäisi kuvata juuri sinun tyyliäsi ja tahtoa. Yrityksen suunnittelemilla sisustusvaihtoehdoilla luot yhtenäisen, sinun tyyliisi sopivan sisustuskokonaisuuden ja Lujakoti-verkkosivuilla pystyt suunnitteluohjelman avulla miettimään tulevaan kotiisi juuri sopivat sävyt, sisustusratkaisut tai vaikkapa sohvien ja taulujen paikat valmiiksi - ennen ostopäätöstä.Ennen asunnon ostopäätöstä tehty suunnitelu on äärimmäisen tarpeellinen vaihe ja suosittelen sitä kaikille. Me teimme ennakkovarauksen erääseen paikalliseen uudiskohteeseen ja piirsin kohteen heti itselle 3D:nä, sillä olin huolissani kuinka saamme omien mieltymysten mukaiset huonekalut sopimaan olohuoneeseen. Onneksi pyörittelin, sillä hyvin pikaisesti totesin tilan jäävän meille turhan pieneksi. Peruin varauksen ja edelleen etsimme meille parasta vaihtoehtoa asumisen suhteen.  Kaikki rakenteilla olevat Lujakoti -uudisasunnot löydät tämän linkin alta.  Tampereen Pyynikille on valmistumassa ihana Loft henkinen kerrostalo, jossa kokonaisuus rakentuu hyvin suunnitelluista yksiöistä. Kuopiossa taasen parhaillaan saneerataan vuonna 1906 valmistunutta lääninsairaalan talousrakennusta, jossa asuntojen koot vaihtelevat yksiöistä tilavampiin perheasuntoihin. Rakennus sijaitsee Valkeisenlammen rannan läheisyydessä, Kuopion keskustan kupeessa ja useista asunnoista on upeat puistomaiset lampinäkymät.Elämää kestävä asuminen lähtee mielestäni siitä, että sitä pääsee suunnittelemaan varhaisessa vaiheessa mieluisaksi. Puhtaus, terveellisyys sekä helppous on asumisen suhteen monen perheen pelastus ja täten myös kokonaisvaltaista hyvinvointia lisäävä tekijä. Riskien minimointi on hyvä ottaa huomioon asumismallia pohdittaessa ja yhtiömuotoisessa uudiskohderakentamisessa riskit ovat omakotitalorakentamista pienemmät.Mitkä asiat sinä arvotat tärkeimmiksi, kun etsit itsellesi tai perheelle uutta kotia? Haetko asumiselta helppoutta, haasteita vai merkkaako näitäkin enemmän kodin sijainti ja kokonaiskustannukset?Veikkaisin, että meistä aika monet hakevat näiden sopivaa komboa, jossa budjetti määrittelee reunaehdot sekä unelmien lopulliset mittasuhteet.-Maru

Previous
Previous

Mitä viimeksi?

Next
Next

Sisustukseen sopiva kirkasvalolamppu