Asenne ratkaisee

Veenhuone1.jpg

Täällä on meneillään YH -viikko. Miehellä on ollut pakollisia menoja milloin minnekin ja joutuu töiden vuoksi olemaan pari yötä poissa kotoa. Respectit kaikille yksinhuoltajille - ootte sissejä!
Vauvan huonetta olen laitellut uuteen uskoon aina ohimennen. Järjestys on vähän kiepsahtanut ja muutama uusi juttukin sieltä löytyy. Pari viikkoa sitten sain Veen huoneeseen vihdoin viritettyä tämän lahjaksi saadun ihanan Ferm Livingin seinävalaisimen. Anoppi toi Prahasta tuon pienen pehmo-myyrän ja minua huvittaa tuo iloinen ilmestys kovasti, sillä on ihan meidän Veen look a like
Vauva meni eilen nukkumaan klo 15.00 ja kiskaisi 16 tunnin yöunet. Muutaman kerran kävin katsomassa, että hengittääkö. Isovelikin kyseli iltapäivällä pikkuveljensä perään. Ihanasti huolehtii.
Aamulla ei olisi yhtään huvittanut raahautua muksujen kanssa ulos vesisateeseen. Aa alkoi kuitenkin leikkimään olohuoneessa helikopteria ennen klo 09.00 vauvan leikkimaton kaarilla, joten katsoin parhaaksi vetää ulkovaatteet niskaan ennen, kuin jotain peruuttamatonta tapahtuu. Ihan kuin sisälle jääminen olisi koskaan edes vaihtoehto.
Aa astui kurakamppeisssa ovesta ulos sateeseen ja totesi "hyvä keli!" 
..ja opetti jälleen kerran äidilleen, että positiivisuus on vain asenteesta kiinni.

Previous
Previous

Kotiseuturakkaudesta

Next
Next

Mitä täällä oikein puuhaillaan?